Vapaampi Helsinki 5.10.2013

Vapaampi Helsinki -kaupunkitapahtuma järjestettiin Helsingin Suvilahdessa lauantaina 5.10. Kyseessä oli Helsingin yliopiston Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -kurssin työnnäyte, jossa 30 maantieteen ja sosiologian opiskelijaa suunnitteli ja toteutti tapahtuman Kattilahallin tiloihin. Tapahtuman idea oli tarjota uusia näkökulmia nähdä ja kokea kaupunkia: tilaisuudessa oli mm. paneelikeskusteluja kaupunkitilan käytöstä sekä erilaisia työpajoja.

Vaneriseinä, johon on spreijattu vihapuheen vastaisia terveisiä. Seinän edessä koira.
Koirat ei vihaa

Olin kurssilla osallistujana, ja halusin tuoda Ei vihapuheelle -liikkeen mukaan tapahtumaan. Tarkoituksena oli levittää tietoisuutta liikkeestä ja haastaa ihmisiä ajattelemaan vihapuheen merkitystä. Suunnittelin ja toteutin työpajan, jossa Kattilahallin kävijät saivat kirjoittaa liikkeen sydäntauluun tussilla oman vihapuheen vastaisen viestinsä ja poseerata sen kanssa valokuvassa. Kuvan taustana oli vanerinen graffititaulu, johon kävijät saivat maalitusseilla piirtää ja kirjoittaa terveisensä.

Maassa, jalkojen juuressa oleva punainen sydänkyltti, johon on kirjoitettu: "Älä syrji ketään ihonvärin, kansalaisuuden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen takia!"
Älä syrji ketään

Työpajaa veti kolme liikkeemme aktivistia. Vapaampi Helsinki -tapahtumassa kävi arviolta noin 500 vierasta, joten tunnelma työpajoilla oli rauhallinen ja aktivisteilla oli aikaa jutella sinne tulleiden henkilöiden kanssa. Ei vihapuheelle -ständillä kävi arviolta muutama sata vierasta. Graffitiseinä vietiin tapahtuman jälkeen Oulunkylän ala-asteelle, missä oppilaat jatkavat sen koristelua Ei vihapuheelle -liikkeen hengessä.

Ei vihapuheelle -seinä

Aliisa, liikkeen aktivisti

0 Comments

Vastaa


This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.