Vihapuhe ei synny vihasta

Vihapuheessa on kyse syrjinnästä, ei tunteesta.

Nettiviha on viime vuosina yltynyt, samalla kun rasismin, seksismin ja äärioikeiston uusi aallonharja on noussut nousemistaan. Ratkaisuksi on tarjottu sensuuria, nettipoliisia, omilla nimillä kirjoittamista ja vihapuheen ja viharikosten kieltämistä.

Vihapuheella tarkoitetaan vähemmistöihin kohdistuvaa syrjivää puhetta. Silti se tunnistetaan yleensä tunteesta: vihasta. Niinpä mikä tahansa vihainen puhe on alkanut tarkoittaa vihapuhetta.

Samalla syrjinnästä ja syrjinnän vastustamisesta on tullut yksi ja sama asia. Kaikki vihaisuuteen liittyvä on alettu niputtaa yhteen. Miten tässä näin kävi?

Kuvittele seuraava tilanne. Valkoinen suomalaiselta näyttävä mies haukkuu maahanmuuttajataustaista huivia käyttävää naista rättipääksi. Nainen näpäyttää takaisin ja kutsuu suomalaista lökäpöksyidiootiksi.

Molemmat ovat vihaisia.

Kuitenkin vain toinen lausuma on vihapuhetta. Miksi? Lökäpöksykommentti voi ärsyttää ja loukata, mutta siihen se jää.

Toinen kommentti puolestaan saa voimansa rasismista. Se on itsessään syrjintää. Se myös uusintaa valtajärjestystä, jossa toiset ovat arvokkaampia kuin toiset. Kommentti pitää yllä järjestystä. Pysy paikallasi, sinulla on alempi arvo kuin minulla, se sanoo.

Miten tietyillä sanoilla voi olla tällainen voima?

Rasististen sanojen taustalla on satoja vuosia kolonialistista perinnettä, sata vuotta rasistista eurooppalaista kulttuuria ja politiikkaa (Lombroson kallojen mittaukset, kansallissosialismi, kansalaisuustestit!).

Islamofobian takana taas on yli kymmenen vuotta kansainvälistä politiikkaa, jossa muslimit on määritelty uhaksi (terrorismin vastainen sota, rotuprofilointi, Breivik, huivikiellot!).

Yhden sanan harteilla ovat myös yhteiskunnan rakenteellinen syrjintä, poliisi etsimässä paperittomia siirtolaisten kokoontumispaikoilla, kadulla aiemmin huudetut kommentit, eksotisoiva suhtautuminen ihmisiin ja ulossulkeminen lähes kaikkialta, missä ihmiset kokoontuvat ja tapaavat toisiaan.

Kaikki tämä tiivistyy yhteen sanaan!

Samalla tavalla huorittelu saa voimansa seksismistä ja satoja vuosia vanhasta sukupuolten eriarvoisesta kohtelusta. Kehariksi haukkuminen saa voimansa sadasta vuodesta eugenistista ajattelua, johon kuului vammaisten sulkeminen laitoksiin. Homottelu saa voimansa yhteiskunnan homofobiasta. Ja niin edelleen.

Sanat saavat voimansa yhteiskunnan hierarkioista. Niitä ei tarvitse sanoa vihaisesti. Tavallinen äänensävy riittää.Vihapuhe toimii, koska yhteiskunta on eriarvoinen ja syrjivä.

On myös paljon syrjintää, jonka taustalla ei ole ollenkaan vihaisuuden tunnetta. Sellainen syrjintä tapahtuu kuin itsestään. Sen seuraukset näkee, kun katsoo, ketkä yhteiskunnassa ovat hyvässä ja turvallisessa asemassa. Miltä he näyttävät? Minkä ikäisiä he ovat? Mitä kieltä he puhuvat?

Ilman analyysiä siitä, miten vihapuhe liittyy valtaan, emme saa aikaan muutosta. Päinvastoin, todennäköisesti luomme yhä uuden järjestelmän, jossa naisia syytetään vihapuheesta, kun he suuttuvat seksismistä, ja tummaihoisia tuomitaan sakkoihin, kun he kirjoittavat äärioikeiston vastaisia tekstejä.

Siksi ehdotukseni on: ei unohdeta puhua siitä mistä on kyse: ei vihasta, vaan rasismista, seksismistä ja vammaisten syrjinnästä. Ja näiden vaikutuksista on syytäkin suuttua.

Atlas Saarikoski

Teksti on julkaistu Lily.fi:n Punakynä-palstalla 10.4.2013