Games[4Diversity]Jam ’14

Mikäli yksipuolinen sankarikuva on ongelma elokuvissa ja muussa viihteessä, sitä se on myös peleissä: päähenkilöistä vain kourallinen on naisia ja näistäkin suuri osa on seksualisoitu palvelemaan oletetun heteromiesyleisön fantasioita. Varteenotettavia roolimalleja ja esikuvia naisille löytyy mediasta hyvin vähän. Edes roolipeleissä pelaamansa sukupuolen vapaa valitseminen ei sekään ole itsestäänselvyys, ja ei-heteroita hahmoja tai mahdollisuutta pelata sellaista näkyy vielä harvemmin. Pelaaminen on kuitenkin suositumpaa kuin koskaan ennen ja niinpä pelaajien joukkokin on paljon kirjavampi kuin mitä peleissä edustetuista 30-vuotiaista ruskeatukkaisista valkoisista heteromiehistä voisi päätellä.

g4d1

Tämän vuoden maaliskuun alussa Menno Deen järjesti Games[4Diversity]Jam-tapahtuman, joka keräsi joukon innokkaita pelintekijöitä – niin ammattilaisia kuin harrastelijoita – viikonlopuksi Amsterdamiin Amnestyn toimitiloihin, tavoitteenaan saada aikaan pelejä naisten ja seksuaali- ja sukupuoli- eli HLBTIQ-vähemmistöjä edustavien perspektiivistä. Olin paikalla edustamassa Ei vihapuheelle -liikettä.

g4d2
Menno Deen

Tapasin viime syksynä järjestetyssä GameOverHate-konferenssissa hollantilaiset Royn ja Bartin, joiden kanssa saavuimme jameille. Lisäksi mukanamme oli heidän Wispfire-pelistudionsa artisti Aïda. Lauantaiaamumme alkoi parilla lyhyellä alustuspuheella. Ensin muun muassa Global Game Jamien vastaavana tuottajana toimiva indieskenen monitoiminainen Zuraida Buter puhui pelijamien ideologiasta ja niiden merkityksestä hänelle itselleen ja pelialalle. Hänen jälkeensä kuultiin Hollannin Habbo Hotellin yhteisömanageri Nathalie Korsmanin kokemuksia siitä, miten nuoret ilmaisevat seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiään nettiyhteisössä ja millaisia hyväksi havaittuja käytäntöjä yhteisön moderointiin on. Erityisen yllättynyt olin itse siitä, miten positiivisesti HLBTIQ-yhteisö on Habossa otettu vastaan (ainakin Hollannissa).

g4d3
Zuraida tunnelmoi pelijameja.

Kuultuamme motivaatiopuheenvuorot oli vuorossa pari kevyttä lämmittely- ja tutustumisleikkiä. Ennen kuin pääsimme jakautumaan lopullisiin tiimeihin, meidän piti etsiä ryhmä, josta tunsi korkeintaan yhden jäsenen ennestään. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa täytyi minijamien hengessä kehittää muutamassa minuutissa pelikonsepti annetusta teemasta. Aikaa tähän oli todella niukasti ja ainakin omalla ryhmälläni ideointi jäi täysin puolitiehen, kun konsepteja alettiin jo esittää. (Puhujamme osittain improvisoikin sitten pitchistä ne osat, joita emme olleet ehtineet käydä läpi…) Varsinaiset työskentelyryhmät sai päättää tämän jälkeen vapaasti. Päädyimme pitämään saman kokoonpanon, jolla olimme paikalle saapuneet, minkä lisäksi ryhmään liittyi Bram täyttämään kooditarpeemme. Tiimimme oli siis valmis eeppiseen koitokseen ja intoa puhkuen aloitimme ideoinnin.

Näistä jameista teki erilaisen muihin kokemiini verrattuna varsin hauska saavutussysteemi: muutamaan otteeseen viikonlopun aikana kukin tiimi sai jaettavakseen läjän erilaisia puuhelmiä, jotka symboloivat tiettyjä saavutuksia. “Kunniamerkit” jaettiin sitten palautekierrosten ohessa muille tiimeille esimerkiksi parhaista ideoista, teknisesti edistyneimmästä prototyypistä tai parhaasta taiteesta. Helmet kerättiin tiimeille jaettuihin nauhoihin ja viikonlopun edetessä oma tiimini keräsikin varsin kauniin kaulanauhan. Koska ryhmät olivat enimmäkseen ennalta sovittuja kaveriporukoita (emme siis olleet tässä suhteessa poikkeus), palautekierrokset ja saavutusten jakaminen olikin oikeastaan ainoaa ryhmien välillä tapahtunutta sosiaalista vuorovaikutusta ja varsin tervetullutta sellaista. Muihin osallistujiin olisi mielellään tutustunut enemmänkin, mutta siihen ei valitettavasti juuri tilaisuutta tullut.

g4d4
Jammailijat työn touhussa.

Sunnuntai kului suurimmaksi osaksi kuumeisesti pahimpia bugeja korjaillen ja sisältöä hioen. Työnteko keskeytettiin ainoastaan Alice Rendellin ja Meggy Pepelanovan esitellessä Beyond-projektiaan, jonka tarkoituksena on edesauttaa monimuotoisuutta ajavien, inklusiivisten ja stereotypiat haastavien pelien kehitystä. Vastuullisen pelinkehityksen idea kuulostaa teoriassa mahtavalta ja toivon, että hanke ottaa tuulta alleen.

Iltaseitsemältä olikin sitten jo aika laittaa 22 tunnin työn hedelmät näytille, kun työskentelyyn käyttämäämme saliin tulvi sekä uteliasta yleisöä että lehdistön edustajia. Samalla kiertelimme itse tutkailemassa muiden ryhmien valmiita tuotoksia. Joukossa oli joitakin todella oivaltavia konsepteja. Jokainen osallistuja sai myös antaa tähden sille ryhmälle, jonka pelistä piti eniten. Suurimman tähtisaaliin kerännyt peli julistettiin voittajaksi illan päätteeksi. Voiton vei tällä kertaa John Scalzin Straight White Male: The Lowest Difficulty Setting There Is -kirjoituksesta inspiraationsa saanut Queer, jossa pelataan sama skenaario kolmella eri hahmolla, ja toki valkoinen heteromies osoittautuu huomattavasti vähiten vaikeaksi.

g4d5
3/5 omasta tiimistäni.

Mitä oma tiimini sai aikaan? Vain maailman parhaan (ja mahdollisesti ainoan varsinaisella pelimekaniikalla varustetun) paperinukkepelin, jossa tarkoituksena on pukeutua mitä järjettömimpiin bileisiin tasapainotellen oman identiteetin, laumaan sulautumisen ja positiivisen erottautumisen välillä. Halusimme tuoda esille, miten erilaiset stereotypiat ja lokeroinnit leimaavat, rajoittavat ja tekevät kaikesta hankalaa – ja kyseenalaistaa samalla ylipäänsä niiden olennaisuuden sen kannalta, miten suhtaudumme muihin ihmisiin. Vaikka pelin viimeistely jäi hieman kesken, taisimme kaikki olla siitä huolimatta tyytyväisiä lopputulokseen.

gfd6
Voittajatiimi

Kaiken kaikkiaan pienistä organisointiongelmista huolimatta tapahtuma oli oikein hauska ja antoisa, ja näkisin vastaavaa toimintaa mielellään jossain muuallakin kuin yhdenvertaisuuden kehdossa Amsterdamissa. San Franciscossa oli myös samalla nimellä kulkeva tapahtuma Game Developers Conferencen jälkeen – ehkä joskus vielä myös Suomessa?

Niina, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti

Green Partyilla vihapuhetta vastaan

Ei vihapuheelle -liike osallistui 12.9. Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla järjestetyille Green Party -tiedefestareille.

greenparty1

Ständillä kävi paljon eri-ikäisiä festarikävijöitä. Lapset halusivat kirjoittaa puhekupliin omia kiusaamisen vastaisia viestejään: ”Älä vihaa ketään!”, ”Älä kiusaa muita jos et itse pidä siitä” ja ”Ole hyvä ystävä”.

Greenparty2

Viestin sai kirjoittaa omalla äidinkielellään. Viestejä tulikin monella eri kielillä: ”Be color blind”, ”Amarse entre iguales no es tan diferente”, ”My color does not harm you”.

Greenparty3

Lappeenrannassa Ei vihapuheelle -liike näkyy seuraavan kerran nuorten Kaamospuhallus-tapahtumassa Nenäpäivänä 7.11. Nähdään siellä!

Christina, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti

Älä vihaa – tubeta!

Ei vihapuheelle -liike oli mukana 16.8.2014 Hartwall-areenalla järjestetyssä TubeCon-tapahtumassa, johon kerääntyi tubettajia ja heidän fanejaan. Liike halusi olla mukana tapahtumassa lisäämässä tietoisuutta verkon vihapuheesta sekä rohkaisemassa ihmisiä miettimään omien kommenttiensa vaikutuksia.

tubecon1

Ei vihapuheelle -liikkeellä oli tapahtumassa oma ständi, jolla TubeConin kävijät saivat kirjoittaa positiivisia viestejä liitutauluseinälle sekä ottaa vihapuheenvastaisia kannanottokuvia liikkeen sydänten kanssa. Seinälle kirjoitettiin esimerkiksi seuraavia viestejä:

”Viha syntyy pelosta, pelko tietämättömyydestä.”
”Älä kiusaa.”
”Vlogaa, älä vihaa.”
”Hyväksy erilaisuus ihanana ominaisuutena, sillä olet sitten ihana itsesi.”

tubecon2

Tapahtumassa oli mukana myös muusikoita sekä YouTube-julkkiksia, jotka ottivat kantaa vihapuhetta vastaan. Esimerkiksi Musta Barbaari ja Robin osallistuivat.

tubecon3

robin

Liikkeellä oli myös oma puheenvuoro tapahtuman aikuisparkissa. Aktivistimme Milsa piti puheen Ei vihapuheelle -liikkeestä ja verkon vihapuheesta sekä muistutti bloggaajia ja tubettajia siitä, kuinka hienosti he jo toimivat sananvapauden puolesta.

Iloisen päivän päätteeksi mieleen jäi yhden TubeCon-kävijän kirjoitus liitutaululla: Älä vihaa – tubeta!

Christina, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti

Sydämellistä liikehdintää pohjoisessa

Oulun seudulla sydämet ovat liikkuneet mukavasti pitkin kevättä ja kesää. Yhteistyössä Planin lapsen oikeuksien lähettiläiden kanssa tehtiin maaliskuussa koulu- ja nuorisotalovierailuja Siikajoelle. Siikajoen alueella toimii Ruukin vastaanottokeskus, joten alue on monikulttuurinen.

Oulu

Kesän lähestyessä aloitettiin yhteistyö Qstock-festivaalin järjestäjien sekä oheisohjelmasta vastaavien OAMK:n kulttuurialan opiskelijoiden kanssa. Flow- ja Ruisrock-festivaalien esimerkkien innoittamana päätimme toteuttaa hyväntuulisen, vihapuheen vastaisen Jätä jälkesi -seinän, johon festivaalivieraat saivat kirjoittaa ja piirtää positiivisia viestejä. Älä vihaa -sydäntatuointien piste saatiin Jätä jälkesi -seinän viereen Oulun Planin vapaaehtoisten teltan yhteyteen. Tatuointeja taiteiltiin toista tuhatta Qstockin perjantai- ja lauantaipäivinä 25.–26.7. Loppuunmyydyllä festivaalilla kävi n. 30 000 kävijää.

Oulu2

Vapaaehtoiset ahkeroivat ja taiteilivat tatuointeja vielä seuraavana viikonloppuna Oulussa Elojazz-festivaalilla. Sydämelliset kiitokset kaikille, jotka mahdollistavat ihmisoikeuksien, lasten oikeuksien ja toisia ihmisiä kunnioittavan kohtelun leviämisen täällä pohjoisessa. Ei käännetä selkää toisillemme, vaan yritetään muuttaa asenteitamme, askel kerrallaan.

Ämyrock 28.6.

Kesäkuun 28. päivänä juhlittiin Suomen vanhimman ilmaisen rockfestivaalin, Ämyrockin 40-vuotisjuhlia Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa. Festivaalin teemana oli tänä vuonna yhdenvertaisuus, ja Ei vihapuheelle -liike oli kutsuttu mukaan juhliin yhdessä paikallisen Setan kanssa.

mimmit_amy
Ämyrockissa kerättiin tuttuun tapaan kävijöiden sydänkannanottokuvia ja viestejä vihapuheenvastaiselle seinälle. Ihmisten kekseliäisyys oli uskomatonta ja iltaan mennessä seinästä oli tullut kuin suuri taideteos, jossa vihapuheesta ei näkynyt merkkejäkään.

pekkahaavisto_amy
Vihapuheenvastainen seinä kiinnosti myös ministeri Pekka Haavistoa, joka ihaili ihmisten luovuutta ja antoi myös oman kannanottonsa vihapuhetta vastaan.

Mira, Edla, Armi & Kata, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivistit

Hyvä eurovaaliehdokas

Asetuitko ehdolle, koska haluat rakentaa parempaa Eurooppaa? Pohditko, millainen yhdenvertaisempi Eurooppa olisi? Toivottavasti pohdit, sillä nyt on korkea aika toimia moniäänisen ja moniarvoisen Euroopan puolesta – Euroopan, jossa ihmisoikeudet ja sananvapaus taataan kaikille.

Syrjintätutkimusten mukaan Euroopan unionin alueella erityisen haavoittuvassa asemassa ovat näkyvät vähemmistöt, kuten tummaihoiset ja romanit. Euroopassa näkyy myös eri uskontokuntiin kohdistuva viha ja seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin moninaisuuden vastustaminen.

Paremmassa Euroopassa ketään ei syrjitä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Rasismiin ja syrjintään puututaan lailla ja vihapuhe tuomitaan julkisesti.

Eurovaaliehdokkaana sinulla täytyy olla poliittista tahtoa syrjivän ilmapiirin muuttamiseen. Kyseessä ovat jokaisen ihmisoikeudet, ei vain jokin hyve tai etuoikeus. Europarlamentaarikolla on velvollisuus aistia yhteiskunnan ilmapiiriä, torjua vihapuhetta ja tehdä kaikkensa yhdenvertaisuuden lisäämiseksi. Epäkohtiin puuttuminen vaatii rohkeutta, mutta päätöksentekijöillä täytyy olla sitä, erityisesti vähemmistökysymyksissä. Myös pienet teot merkitsevät: kuka tahansa voi putsata vihatöhryn sähkökaapin kyljestä tai vastata rasistiseen huuteluun netin keskustelupalstoilla tai ruuhkabussissa. Näytä äänestäjillesi esimerkkiä.

Jokainen meistä eurooppalaisista on syntynyt kulttuuriin, joka on rasistinen tai jossa yhteiskunnan valtasuhteet näkyvät ilmapiirissä ja rakenteissa. Siisti, sivistynyt rasismi ja vihapuhe huolestuttavat minua yhtä paljon kuin huutelut kadulla tai verkossa. Vallankäyttöä voi olla vaikeampi huomata, sillä se verhoutuu tapoihin, puhetyyleihin ja hienovaraisiin eleisiin, joilla suljetaan jotkut ulkopuolelle. Etuoikeudet ovat mahdollisuuksia, joita joillakin on enemmän kuin toisilla. Tehdäksemme Euroopasta paremman, meidän on aktiivisesti opeteltava pois luutuneista ajattelutavoista. Voimme aloittaa pohtimalla seuraavia kysymyksiä: Ketkä ovat etuoikeutettuja? Keiden ääni kuuluu? Kuka saa määritellä ja mitä?

Toivottavasti pohdit myös, millaisen kuvan haluat antaa Suomesta. Puhumme usein kuin ihmisoikeusloukkaukset tapahtuisivat vain jossain muualla, ei koskaan Suomessa. Rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää täälläkin: esimerkiksi Euroopan unionin perusoikeusviraston EU-MIDIS -kyselytutkimuksessa ilmeni, että noin puolet Suomessa asuvista somalinuorista oli kokenut etnistä syrjintää viimeisen vuoden aikana.

Arjessa tummaihoiset kuulevat rasistista huutelua. Heidän suomalaisuuttaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumistaan kyseenalaistetaan jatkuvasti: ”On hämmentävää kun joku käskee mun painua takas sinne mistä tulinkin, vaikka oon aina asunu Suomessa.”Arjen rasismi ei ole vain ääritapauksia ja väkivaltaa, vaan usein uuvuttavaa ja toistuvaa muistutusta siitä, että ei kuulu samaan porukkaan muiden kanssa. Tutkimukset osoittavat myös, että julkinen keskustelukulttuuri Suomessa on ylipäätään muuttunut aggressiivisemmaksi ja leimaavammaksi.

En usko, että rasistinen yhteiskunta toimii Suomen myyntivalttina Euroopassa, sillä rasismi ja vihapuhe rajoittavat oikeuksia sekä häpäisevät, alistavat, pelottelevat ja vaientavat erilaisia ja eri mieltä olevia. Rasistisilla asenteilla ja niiden sallimisella heikennetään turvallisuutta ja hyvinvointia. Mielestäni meidän tulee rakentaa sellaista suomalaista yhteiskuntaa, josta voimme olla ylpeitä: yhteiskuntaa, jossa jokaisella on oikeus olla, kuulla ja tulla kuulluksi sellaisina kuin ovat.

Vielä yksi asia: toivon ettet anna huumorin tai humalan kelvata selitykseksi kaikkeen vaan olet rohkea ja asetut vahvasti rasismia ja vihapuhetta vastaan. Jos sinä uskallat, mekin uskallamme.
Ystävällisin terveisin

Satu Valtere, Ei vihapuheelle -liikkeen projektipäällikkö

Lähteet:

European Network Against Racism (ENAR) (2013) Racism in Europe: ENAR Shadow Report 2011-2012

FRA – European Union Agency for Fundamental Rights (2013) EU LGBT survey – European Union lesbian, gay, bisexual and transgender survey – Results at a glance. Luxembourg: Publications Office of the European Union.

Kanninen, Satu & Markkula, Heli (2011) R-sana. Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta. Helsinki: Pelastakaa Lapset ry.

Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry (2013) Allianssin tavoitteet Euroopan parlamentin ja Euroopan komission kaudelle 2014–2019.

Pöyhtäri, Reeta; Haara, Paula & Raittila, Pentti (2013) Vihapuhe sananvapautta kaventamassa. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print.

Sisäasiainministeriön oikeusyksikkö (2012) FRA:n EU-MIDISaineiston tuloksia Suomessa asuvista somaleista.

Suomen Ammattiin Opiskeleva Liitto – Sakki ry, Seta ry, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ry & Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf (2013) Älä oleta – Normit nurin! Tallinna: Printon.

Titley, Gavan; British Institute of Human Rights & Földi, László (2012) Points for Combating Hate Speech Online. Three studies about online hate speech and ways to address it.Council of Europe

Teksti on julkaistu alun perin Vähemmistövaltuutetun Yhdenvertainen EU? -blogissa

Hyvä, paha internet

Minä rakastan internetiä, erityisesti erilaisia sosiaalisia medioita. Rakastan sillä tavalla intohimoisesti ja ruusunpunaiset lasit silmillä, että välillä minun on vaikea ymmärtää, miksi monen ihmisen mielestä internet on niin pelottava paikka.

Harrastan sosiaalista mediaa sekä huvikseni että työkseni. Työskentelen Ei vihapuheelle -liikkeen projektiassistenttina. Kampanjoimme vihapuhetta vastaan ja kohtaamme ihmisiä sekä verkossa että reaalimaailmassa. Vihapuheesta tulee usein ensimmäisenä mieleen anonyymien nettikirjoittelijoiden päänaukominen, johon ratkaisuksi ehdotetaan netinkäytön rajoittamista. Vihapuhe ei kuitenkaan ole uusi ilmiö eikä sitä tapahdu pelkästään netissä. Verkko tarjoaa toki vihapuheelle uudenlaisia alustoja ja tekee sitä näkyvämmäksi, mutta vihapuheen syyt ovat aivan muualla kuin sosiaalisen median palveluissa tai nimimerkeillä kirjoittamisessa.

Vihapuheen taustalla vaikuttavat yhteiskunnan eriarvoisuus ja valta, joka on jakautunut epätasaisesti eri ryhmien kesken. Eriarvoisuudesta kumpuaa syrjintää ja pelkoa, josta lietsoutuu vihaa. Rakenteellista syrjintää on kuitenkin vaikea havaita ja vielä vaikeampaa siihen on puuttua. Sosiaalisen median haittapuoliin on paljon helpompi takertua, varsinkin, jos tuo maailma ei ole itselle kovin tuttu.

Netin vaarallisuudesta näkyy tulleen totuus, joka iskostetaan myös lasten ja nuorten mieliin. Olin mukana tuomaroimassa tämän kevään Mediataitoviikon Tuunaa vessa! -kilpailua. Koululaisille suunnatun kisan osanottajat olivat sisustaneet koulujen tai nuorisotilojen vessoja ilmentämään sitä, millainen parempi internet heidän mukaansa olisi.

Luomukset olivat iloisia, värikkäitä ja kekseliäitä, mutta suurimassa osassa kilpailutöitä painotettiin silmiinpistävällä tavalla internetin haitallisuutta ja vaaroja. Koululaiset olivat huolissaan nettikiusaamisesta, peliriippuvuudesta, opiskelun ja tervehenkisten harrastusten kärsimisestä netissä surffailun vuoksi sekä internetin turvattomuudesta.

Globaaleissa tietoverkoissa toimimiseen liittyy useita todellisia ongelmia, kuten kansalaisten tietoliikenteen systemaattinen seuranta. Lapsille ja nuorille on toki syytä kertoa myös netinkäytön arkisemmista ongelmista; siitä, mitä netissä kannattaa tai ei kannata tehdä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi se on tehtävä pelon kautta. Eikö olisi hedelmällisempää opettaa vastuullista, iloista ja luovaa netinkäyttöä? Kasvattajien ja muiden aikuisten pitäisi pelottelun sijaan rakentaa verkkoon sellaisia tiloja, joissa lapset ja nuoret pääsevät toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään turvallisesti.

Tikkaaseen liimattu punainen sydäntarra, jossa "Älä vihaa" -teksti. Taustalla Flow-festivaalin graffitiseinä.
Kuva: Mikko Toivonen / Plan Suomi

Pelon lietsomisen taustalla vaikuttaa varmasti paljon opettajien ja kasvattajien oma tietämättömyys ja kokemattomuus. Internetin mahdollisuuksista ja sosiaalisen median palvelujen käytöstä ja kulttuurista kiinnostunut aikuinen osaa varmasti opettaa hyvää netinkäyttöä myös nuorille. Sosiaalisen median ja esimerkiksi digitaalisen pelaamisen mahdollisuuksia voi myös opetella yhdessä nuorten kanssa – ja olla valmis ja avoin oppimaan heiltä.

Olen ollut mukana myös noin 30 bloggaajan viime syksynä aloittamassa Kommentti jättää jälkensä -kampanjassa, jolla haluttiin kiinnittää huomiota nettikiusaamiseen. Kampanja sai jatkoa Mediataitoviikon tempauksessa, jolla kannustettiin bloggaajia ja blogien lukijoita hyvään ja rakentavaan kommentointiin.

Parempaan (netti)keskusteluun kannustaminen on erittäin suotavaa ja siihen myös Ei vihapuheelle -liike rohkaisee: ei sananvapauden rajoittamiseen vaan sen käyttämiseen fiksusti ja kunnioittavasti. Bloggaajien kertomuksissa omista nettikiusaamiskokemuksistaan korostui valitettavasti myös nettikeskustelun varjopuolista ahdistuminen. Monet bloggaajat ovatkin vaienneet itselleen tärkeistä asioista ja rajoittaneet kirjoittamistaan loukkaavan kommentoinnin pelossa.

Kun omaa perhettä kohtaan on nimimerkin suojista ladeltu tappouhkauksia blogien kommenttilaatikoissa ja keskustelupalstojen ketjuissa, ymmärrän ehdottomasti varautuneisuuden ja halun rajoittaa omasta elämästä kertomista; jopa nimimerkkeihin karsaasti suhtautumisen. Kiusaaminen ja solvaaminen eivät kuitenkaan ole pelkästään netti-ilmiöitä eivätkä johdu vain anonyymin kommentoinnin mahdollisuudesta.

Itsekin vuosikausia bloganneena tiedän, että vaikka läheskään kaikki anonyymit kommentit eivät ole ilkeitä tai loukkaavia, useimmat halventavasti kommentoivat kirjoittavat kommenttinsa anonyymisti. Verkko toki tarjoaa helpohkon mahdollisuuden nimettömään ja kasvottomaan kritiikkiin, epäasiallisiin heittoihin ja vihapuheeseen. Monesti, etenkin nuorten kohdalla, herjaava kommentointi on ajattelematonta ja kommentoijalta usein unohtuu, miten suuri potentiaalinen yleisö nettikirjoittelulla on ja etenkin millaiset seuraukset sillä voi olla. Mahdollisuudessa kommentoida anonyymisti on silti mielestäni paljon hyvääkin enkä missään tapauksessa kannata anonymiteetin poistamista tai radikaalia rajoittamista verkossa.

Netti tarjoaa nuorille (ja vanhemmillekin) mainion paikan samanmielisten ihmisten kohtaamiseen ja omien, vaikeidenkin asioiden jakamiseen. Tällaiseen kanssakäymiseen pitää minusta taata mahdollisuus myös nimettömästi, koska herkkiä asioita kuten mielenterveyden ongelmia tai omaan seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä on helpompi käsitellä anonyymisti. Turvattomuus tällaisissa keskusteluissa ei johdu siitä, että niitä käydään nimettömästi netissä vaan siitä, ettei asioista kyetä vielä keskustelemaan yhteiskunnassamme täysin suoraan, avoimesti ja tuomitsematta.

Anonymiteetin takaaminen on toki tärkeää myös vaikkapa ihmisoikeusaktivisteille, joille mahdollisuus nimettömänä toimimiseen voi olla ainoa henkivakuutus. Aina nimettömyyden mahdollistamisen vaatimus ei kuitenkaan liity näin poikkeuksellisiin tai vaarallisiin tilanteisiin, vaan sillä on paikkansa myös henkilökohtaiseen elämään liittyvissä keskusteluissa. Anonyymiys sinänsä ei aiheuta kiusaamista, asiatonta keskustelua tai vihapuhetta netissä – siitä ovat aina vastuussa ihmiset.

Vihapuhetta myös tuotetaan niin netissä kuin reaalimaailmassakin omalla nimellä ja kasvoilla. Jos pyrkisimme vaikuttamaan vihapuheen taustalla vaikuttaviin syihin ja puuttuisimme vaikkapa rakenteelliseen syrjintään ja vihapuheen viljelemiseen poliittisessa keskustelussa, meidän ei ehkä tarvitsisi olla niin huolissamme nimimerkkien käytöstä sosiaalisessa mediassa.

Netti ja verkkoyhteisöt tarjoavat myös loistavia mahdollisuuksia vihapuheen vastustamiseen ja sen taustalla olevista tai siihen liittyvistä ilmiöistä kertomiseen. Netissä pääsevät ääneen myös ne, joita ei esimerkiksi valtamedioissa kuulla. Sosiaalinen media tarjoaa hyviä ja huokeita mahdollisuuksia tiedon lisäämiseen ja myös hyvän puolella olevien samanmielisten ihmisen yhteenliittymiseen. Mitä aktiivisemmin ja rohkeammin ihmiset osallistuvat verkkokeskusteluihin, sitä monipuolisempaa keskustelu ja tiedonjakaminen on.

On hyvä, että sosiaalisen median palvelujen haittapuolista puhutaan ja että ihmiset uskaltavat rohkeasti kertoa kohtaamistaan vääryyksistä. Sosiaalisen median rikkaus on kuitenkin ihmiset, jotka vasta tekevät siitä sosiaalisen. Jos sosiaalisen median käytöstä jättäytyy ulkopuolelle, sitä on hankalaa muuttaa. Arvokkaampaa on tutustua palveluihin ja niiden käyttötapoihin itse, käyttää palveluita aktiivisesti ja järkevästi ja opettaa hyviä toimintatapoja myös nuorille.

Monesti sosiaalisen median palveluja pidetään lähtökohtaisesti pahoina, vaikka palvelut sinänsä eivät ole pahoja vaan pelkkiä alustoja erilaisille käyttäytymisille. Palvelujen tuottajilla ja ylläpidolla on toki vastuu hyvien käyttöehtojen luomisesta ja niiden valvomisesta. Lopulta on kuitenkin käyttäjistä kiinni, millaisia ympäristöjä erilaisista sosiaalisen median tiloista muodostuu.

Tietoverkkojen hallinnointiin ja internetin käyttöön liittyy monenlaisia ja monentasoisia ongelmia, mutta niihin on myös hyviä ratkaisuja. Hyvän netinkäytön ja medialukutaidon opettaminen nuorille on ratkaisevaa paremman internetin rakentamisessa. Parhaita tapoja oppia ja opettaa sosiaalisen median käyttöä (tai oikeastaan mitä tahansa) ovat innostus, avoimuus ja rohkeus sekä halu tiedon jakamiseen.

Myös nettikeskusteluiden tasoon on mahdollista vaikuttaa monin tavoin, vaikkei kaikkea huutelua ja vihakirjoittelua saakaan poistettua. Omassa hallinnassa oleville sivustoille voi luoda selkeät ja perustellut keskustelusäännöt – ja pitää niistä kiinni. Muiden sivustojen ylläpitäjiltä voi myös vaatia parempaa moderointia ja ilmoittaa hanakasti väärinkäytöksistä. Keskusteluihin kannattaa osallistua rohkeasti: vastata rakentavasti halventaviin kommentteihin, puolustaa etenkin nuoria loukkauksien ja syrjinnän kohteeksi joutuneita ja tuoda keskusteluun uudenlaisia näkökulmia ja vastaääniä. Samoja ohjeilla pärjää myös reaalimaailman keskusteluissa.

Minulle internet on ihana, ei pelottava paikka ja toivoisin, että se olisi sitä muillekin – niin nuorille kuin aikuisille. Nettiyhteisöt ovat myös osallistensa näköisiä: mitä useampia avoimia ja kunnioittavia käyttäjiä niillä on, sitä parempia tiloja ne ovat meille kaikille.

Riikka Kaukinen, Ei vihapuheelle -liikkeen projektiassistentti

Teksti on julkaistu alun perin Verken Viikon näkökulma -palstalla

Verkossa vammainenkin voi osallistua

Verkkoa sanotaan matalan kynnyksen mediaksi, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua vaikuttamistyöhön. Verkossa rakennetaan yhteisöllisyyttä samoin kuin kasvokkain tavatessa, mutta verkossa kohtaavat myös ne ihmisryhmät, joita harvemmin näkee tapahtumissa järjestäjinä, aktiiveina tai kävijöinä.

Yksi näistä ryhmistä on vammaiset henkilöt. Joskus kynnys osallistua tapahtumiin voi olla kirjaimellisesti liian korkea, jos alla on esimerkiksi kahden jalan sijasta neljä pyörää. Verkko tarjoaa tällöin mahdollisuuden olla mukana vaikuttamistoiminnassa ilman fyysisten rajoitteiden tuomia esteitä. Esimerkiksi näkövammaisille läheskään kaikki verkkosivut eivät ole esteettömiä, mutta tässä tekstissä keskityn erityisesti liikuntarajoitteisen kohtaamiin haasteisiin vaikuttamistyössä. Tämä näkökulma on itselleni luontevin, olenhan itse elänyt koko elämäni pyörätuolista käsin.

Verkko säästää liikuntavammaiselta henkilöltä vammaisuudesta johtuvan ylimääräisen selvittämisen ja järjestelyn vaivan. Kiinnostus asiaan riittää ja verkossa vammainen aktiivi on täten samassa asemassa vammattomiin verrattuna. Verkossa tapahtuvaan vaikuttamistoimintaan osallistuakseen ei välttämättä tarvitse avustajatunteja, taksikyytejä tai esteetöntä kokouspaikkaa. Jos ei halua lähteä tapahtumiin vaikuttamaan kasvokkain, voi helposti toimia myös osana viestintäporukkaa, joka hoitaa esimerkiksi sosiaalisen median kanavien päivittämistä.

Verkko on paikka, jossa liikuntavammainen ei tunne olevansa riippuvainen toisten ihmisten hyväntahtoisuudesta tai esteettömyysnäkemyksistä. Verkon kautta tapahtuva vaikuttaminen ei ole myöskään sidottuna paikkaan eikä usein aikaan, ja alkuun pääsee tietokoneella, jossa on internetyhteys.

On tärkeää ottaa vammainenkin mukaan porukkaan, tekemistä löytyy varmasti jokaiselle. Luultavasti häneltä löytyy ainutlaatuista lisänäkemystä moneen asiaan, koska on joutunut olosuhteiden pakosta ajattelemaan asioita hieman erilaisesta näkökulmasta. Jos tämä voimavara jätetään käyttämättä, sinänsä hyvää tarkoittavat ihmiset syyllistyvät samanlaisiin ennakkoluuloihin, joita vastaan monet vaikuttajat pyrkivät taistelemaan. Ihmisiin vaikutetaan ensisijaisesti omilla teoilla ja esimerkkien näyttämisellä.

alavihaa_graffiti

Verkko helpottaa paitsi erilaisten rajoitteiden kanssa elävien aktiivien työtä, sieltä voidaan tavoittaa myös ne, jotka jättävät tapahtumiin tulematta. Vammaisen kohdalla syyt voivat olla samoja kuin muiden ihmisten: ei ole kyytiä tai ei ole kaveriporukkaa, jonka kanssa olisi kiva lähteä. Myös ujous tai erilaiset sosiaalisten tilanteiden pelot voivat estää lähtemästä tapahtumiin. Vaikuttamistyön on tämän takia oltava kaikkialla siellä missä sen kohderyhmäkin: viestin on oltava helposti saatavilla. Osallisuus kuuluu kaikille yhdenvertaisesti, rajoitteista riippumatta.

Kohtaamiset verkossa voivat antaa alkusysäyksen myös kasvokkain tapahtuvaan toimintaan. Verkossa tutuksi tulleen mukavan porukan kanssa saattaa haluta lähteä myös ”kenttätöihin”, ylimääräisestä vaivasta huolimatta. Samalla tavalla verkossa kohdatut ihmiset voivat innostua lähtemään tapahtumiin kuulemaan asiasta lisää.

Vaikuttajan ja vaikuttamisen kohteen ensimmäisen kohtaamisen on oltava vaivaton, jotta kipinä omaan aktivoitumiseen syttyy. Sen toteutumiseksi eri järjestöjen ja muiden yhteisöjen vaikuttajien täytyy tuntea kohderyhmänsä. Heillä täytyy olla keinoja erilaisiin kohtaamisiin ja uskallusta mennä kohderyhmänsä luo sen sijaan, että odottaisivat passiivisesti kohderyhmän tulevan heidän luokseen.

Lopuksi on hyvä muistaa, että liikuntavammaisuus ei tarkoita elämistä pelkän netin varassa. Verkko on hyvä apuväline ja kommunikointikeino, mutta vammaiselle on yhtä tärkeää kohdata ihmisiä kasvokkain kuin vammattomillekin ihmisille. Netissä voi kuitenkin solmia verkostoja, jolloin kynnys toimia verkon ulkopuolella madaltuu. Jos kynnykset ovat liian korkeita, turvallinen yhteisö nostaa niistä yli. Vammainen voi olla mukana vaikuttamistoiminnassa kaikin mahdollisin tavoin – verkkovaikuttaminen on hyvä alku.

Heidi, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti

Teksti on julkaistu alun perin Verken Viikon näkökulma -palstalla

Iloa kansalle!

Saamelaisten kansallispäivää vietettiin torstaina 6.2.2014. Runebergin päivänä – mainio päivä vähemmistöoikeuksien puolustamiseen – 5.2.2014 pidettiin Eduskuntatalolla Iloa kansalle! -demo, jolla haluttiin lobata päättäjiä ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin tärkeydestä.

ILO 169 -sopimus on Yhdistyneiden kansakuntien alaisen työjärjestön ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus. Saamelaiset ovat ainoa Euroopan unionin alueen alkuperäiskansa, joten sopimuksella on suuri merkitys Suomelle ja saamelaisille koko saamelaisalueella. Sopimuksen hyväksymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta, mutta Suomi ei ole vieläkään ratifioinut sopimusta. Sopimus vahvistaisi saamelaisten oikeudellista turvaa harjoittaa omaa kulttuuriaan ja perinteisiä elinkeinojaan Suomessa.

Poliitikkoja Eduskuntatalon portailla ja ihmisjoukko portaiden alapuolella.
Iloa kansalle! -demo Eduskuntatalon portailla 5.2.2014. Kuva: Riikka Kaukinen

Demoon osallistui parikymmentä sopimuksen ratifioinnin kannattajaa. Lisäksi Vasemmistoliiton, SDP:n, Kokoomuksen, Keskustan ja RKP:n eduskuntaryhmien edustajat pitivät lyhyet puheenvuorot aiheesta Eduskuntatalon portailla.

ILO 169 -sopimuksen ratifiointi on kirjattu voimassaolevaan hallitusohjelmaan. Mikäli ratifiointi haluttaisiin toteuttaa kuluvan hallituskauden aikana, asia pitäisi ottaa eduskunnan käsittelyyn tämän kevään aikana.

Ei vihapuheelle -liikkeen sydänlogo pohjoissaamenkielisenä
Ei vihapuheelle -liikkeen sydänlogo pohjoissaameksi. Pohjoissaamella on eniten puhujia kaikista saamen kielistä.

Kansallispäivän kunniaksi järjestettiin myös Saamelaisnuorten konferenssi Inarissa 6.–7.2.2014. Konferenssiin osallistui kaksi liikkeen aktivistia, joiden konferenssikuulumisista kerrotaan pian myös täällä blogissa. Konferenssin alla saimme Saamelaiskäräjiltä käännökset Ei vihapuheelle -liikkeen sydänlogoista kaikilla kolmella saamen kielellä.

Riikka, Ei vihapuheelle -liikkeen työntekijä

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät 14.–16.1.2014

”Mä en oikeastaan voi allekirjoittaa näistä kuin tämän”, tokaisi liturgisen violettiin asuun sonnustautunut seurakunnan työntekijä liikkeen pinssejä tutkaillessaan. Kädessään hänellä oli ”Vihaat minua” -pinssi, jota kiinnittäessään hän jatkoi: ”Vihahan on luonnollinen tunne – onko siis oikein käskeä, että ’Älä vihaa’?”

Palataan kysymykseen myöhemmin.

Ei vihapuheelle -liike jalkautui kolmen aktivistin voimin pitämään ständiä Jyväskylässä järjestetyillä Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivillä, ”neukkareilla”. Neuvottelupäivien kävijäkunta vaihteli hengellisten nuorisojärjestöjen työntekijöistä seurakuntalaisiin ja kirkon työntekijöihin, ja saimmekin keskustella monien erilaisten tahojen ja toimijoiden kanssa vihapuheesta temaattisena ja konkreettisenakin ilmiönä. Monille vihapuhe oli käsitteenä tuttu, mutta liikkeestä ja sen vaiheista he kuulivat ensimmäistä kertaa.

Kaksi miestä pitävät punaisia Miksi vihaat? - ja Älä vihaa -sydänkylttejä.
Verken työntekijöitä neukkarihuumassa.

Toimimme neuvottelupäivillä Nuorten Keskuksen kyljessä, jakaen halukkaille niin tietoa kuin tikkareitakin. Iloksemme saimme huomata, että monia kiinnosti oheistuotteita enemmän liikkeen toiminta sekä vihapuhe käsitteenä. Useasti myös kyseltiin mahdollisuuksista vaikuttaa omalta kentältään käsin. Näin ollen etenkin keväällä julkaistava materiaalipaketti vihapuheen käsittelystä herätti suurta kiinnostusta kävijöiden keskuudessa. Kirkko ja sen ohessa toimivat järjestöt tavoittavat vuosittain arviolta 80 % 14–15-vuotiaista nuorista esimerkiksi rippikoulun kautta, joten liikkeen sanoman kannalta puhutaan merkittävistä vaikutusmahdollisuuksista.

Messualueella kierrellessä vastaan tuli myös useita verkossa toimivia nuorisojärjestöjä. Ei vihapuheelle -liike toimii ja vaikuttaa vahvasti eri nettipalveluissa ja verkon tiloissa, joten mielenkiinnolla vaihdoimme ajatuksia ja kokemuksia netissä toimimisesta. Näiden järjestön toimintaa kutsutaan etsiväksi nuorisotyöksi, jossa pääperiaatteena on, että toimijat eivät odota nuorten tulevan heidän luokseen, vaan toimitaan aktiivisesti avuntarvitsijoita tai ongelmatilanteita etsien – tässä tapauksessa esimerkiksi keskustelupalstoilla päivystäen tai niitä valvoen.

Lopuksi vastaus, jonka muotoilimme alussa esitettyyn kysymykseen ”Saako sanoa ’Älä vihaa’?”

Viha on luonnollista, siitä lienee suuri osa ihmiskunnasta samaa mieltä. Vihainen puhe tai vihaisena esitetyt argumentit eivät kuitenkaan ole sama asia kuin vihapuhe, johon liike haluaa puuttua. Vihaisena saa olla, ja useimmat ajoittain ovatkin, mutta tällöinkin tulisi pystyä kanavoimaan ilmaisuaan keskustelua edistävällä tavalla – etenkin verkossa anonymiteetin suojista lauottuna. Vihapuhe on keskustelua tyrehdyttävää toimintaa; emme kiellä vihaamasta, emmekä toimi sananvapautta vastaan, vaan päinvastoin liikkeen pyrkimyksenä on luoda tasa-arvoista keskustelukulttuuria, jossa keskustelun osapuolia ei vaienneta tai marginalisoida.

Sloganit kuten ”Älä vihaa” ja ”Vihaat minua” ovat kärjistyksiä – tarkoituksenaan keskusteluun provosointi – eivät kahteen sanaan tiivistettyjä elämänohjeita.

Nainen ja mies pitelevät punaista Älä vihaa -sydänkylttiä.

Ville, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti