Millaista henkistä väkivaltaa olet kohdannut netissä? Tule juttelemaan tänään!

Ei vihapuheelle -liikkeen nuoret aktivistit keskustelevat demittäjien kanssa aiheesta demi.fi-keskustelufoorumilla tänään 26.11 klo 17–20.30.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä väkivallattomuuden päivää. Netarissa pureudutaan väkivallan muodoista hankalimmin tunnistettavaan eli henkiseen väkivaltaan – erityisesti netissä. Henkinen väkivalta netissä voi toteutua esimerkiksi välinpitämättömänä kohteluna, tylyttämisenä, ignooraamisena, kuvien ja viestien luvattomana julkaisemisena, nolojen juorujen levittämisenä, haukkumisena tai pelotteluna.

Netari-nuorisotyöntekijöiden lisäksi keskustelussa ovat mukana Ei vihapuheelle -liikkeen nuoret aktivistit. Heidän kanssaan voit jutella vihapuheen merkityksestä, kokemuksista ja sen ehkäisystä. Mitä pitää tehdä jos joku loukkaa? Miten voin puuttua vihapuheeseen netissä? Mistä voin löytää tietoa, jotta osaan toimia oikein?

– Netissä kohdataan paljon vihapuhetta. Järjestämme keskustelun yhdessä Ei vihapuheelle -liikkeen kanssa lisätäksemme tietoutta sekä aikuisten ja nuorten välistä keskustelua kertoo Netta Vahteri Pelastakaa Lapset ry:stä.
– Netti tekee vihapuheen näkyvämmäksi ja tarjoaa sille uusia kanavia. Verkossa voi kuitenkin keskustella myös monista tärkeistä asioista ja edistää sananvapautta ja yhdenvertaisuutta, muistuttaa Riikka Kaukinen Ei vihapuheelle -liikkeestä.

Keskusteluun voit osallistua täällä.

Netari on valtakunnallinen nuorisotalo netissä. Netarissa voi viettää aikaa, tavata kavereita ja jutella nuorisotyöntekijöiden sekä muiden luotettavien aikuisten kanssa. Netariin ovat tervetulleita kaikki nuoret. Netarissa työskentelevät koulutetut nuorisotyön ammattilaiset. Netarissa on mukana nuorisotyöntekijöitä seitsemästä kaupungista: Espoosta, Keravalta, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Oulusta, Porista ja Vantaalta. Lisäksi mukana on myös Pelastakaa Lapset ry:n työntekijöitä.

0 Comments

Vastaa