Monthly Archives: huhtikuu 2014

Hyvä, paha internet

Minä rakastan internetiä, erityisesti erilaisia sosiaalisia medioita. Rakastan sillä tavalla intohimoisesti ja ruusunpunaiset lasit silmillä, että välillä minun on vaikea ymmärtää, miksi monen ihmisen mielestä internet on niin pelottava paikka.

Harrastan sosiaalista mediaa sekä huvikseni että työkseni. Työskentelen Ei vihapuheelle -liikkeen projektiassistenttina. Kampanjoimme vihapuhetta vastaan ja kohtaamme ihmisiä sekä verkossa että reaalimaailmassa. Vihapuheesta tulee usein ensimmäisenä mieleen anonyymien nettikirjoittelijoiden päänaukominen, johon ratkaisuksi ehdotetaan netinkäytön rajoittamista. Vihapuhe ei kuitenkaan ole uusi ilmiö eikä sitä tapahdu pelkästään netissä. Verkko tarjoaa toki vihapuheelle uudenlaisia alustoja ja tekee sitä näkyvämmäksi, mutta vihapuheen syyt ovat aivan muualla kuin sosiaalisen median palveluissa tai nimimerkeillä kirjoittamisessa.

Vihapuheen taustalla vaikuttavat yhteiskunnan eriarvoisuus ja valta, joka on jakautunut epätasaisesti eri ryhmien kesken. Eriarvoisuudesta kumpuaa syrjintää ja pelkoa, josta lietsoutuu vihaa. Rakenteellista syrjintää on kuitenkin vaikea havaita ja vielä vaikeampaa siihen on puuttua. Sosiaalisen median haittapuoliin on paljon helpompi takertua, varsinkin, jos tuo maailma ei ole itselle kovin tuttu.

Netin vaarallisuudesta näkyy tulleen totuus, joka iskostetaan myös lasten ja nuorten mieliin. Olin mukana tuomaroimassa tämän kevään Mediataitoviikon Tuunaa vessa! -kilpailua. Koululaisille suunnatun kisan osanottajat olivat sisustaneet koulujen tai nuorisotilojen vessoja ilmentämään sitä, millainen parempi internet heidän mukaansa olisi.

Luomukset olivat iloisia, värikkäitä ja kekseliäitä, mutta suurimassa osassa kilpailutöitä painotettiin silmiinpistävällä tavalla internetin haitallisuutta ja vaaroja. Koululaiset olivat huolissaan nettikiusaamisesta, peliriippuvuudesta, opiskelun ja tervehenkisten harrastusten kärsimisestä netissä surffailun vuoksi sekä internetin turvattomuudesta.

Globaaleissa tietoverkoissa toimimiseen liittyy useita todellisia ongelmia, kuten kansalaisten tietoliikenteen systemaattinen seuranta. Lapsille ja nuorille on toki syytä kertoa myös netinkäytön arkisemmista ongelmista; siitä, mitä netissä kannattaa tai ei kannata tehdä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi se on tehtävä pelon kautta. Eikö olisi hedelmällisempää opettaa vastuullista, iloista ja luovaa netinkäyttöä? Kasvattajien ja muiden aikuisten pitäisi pelottelun sijaan rakentaa verkkoon sellaisia tiloja, joissa lapset ja nuoret pääsevät toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään turvallisesti.

Tikkaaseen liimattu punainen sydäntarra, jossa "Älä vihaa" -teksti. Taustalla Flow-festivaalin graffitiseinä.
Kuva: Mikko Toivonen / Plan Suomi

Pelon lietsomisen taustalla vaikuttaa varmasti paljon opettajien ja kasvattajien oma tietämättömyys ja kokemattomuus. Internetin mahdollisuuksista ja sosiaalisen median palvelujen käytöstä ja kulttuurista kiinnostunut aikuinen osaa varmasti opettaa hyvää netinkäyttöä myös nuorille. Sosiaalisen median ja esimerkiksi digitaalisen pelaamisen mahdollisuuksia voi myös opetella yhdessä nuorten kanssa – ja olla valmis ja avoin oppimaan heiltä.

Olen ollut mukana myös noin 30 bloggaajan viime syksynä aloittamassa Kommentti jättää jälkensä -kampanjassa, jolla haluttiin kiinnittää huomiota nettikiusaamiseen. Kampanja sai jatkoa Mediataitoviikon tempauksessa, jolla kannustettiin bloggaajia ja blogien lukijoita hyvään ja rakentavaan kommentointiin.

Parempaan (netti)keskusteluun kannustaminen on erittäin suotavaa ja siihen myös Ei vihapuheelle -liike rohkaisee: ei sananvapauden rajoittamiseen vaan sen käyttämiseen fiksusti ja kunnioittavasti. Bloggaajien kertomuksissa omista nettikiusaamiskokemuksistaan korostui valitettavasti myös nettikeskustelun varjopuolista ahdistuminen. Monet bloggaajat ovatkin vaienneet itselleen tärkeistä asioista ja rajoittaneet kirjoittamistaan loukkaavan kommentoinnin pelossa.

Kun omaa perhettä kohtaan on nimimerkin suojista ladeltu tappouhkauksia blogien kommenttilaatikoissa ja keskustelupalstojen ketjuissa, ymmärrän ehdottomasti varautuneisuuden ja halun rajoittaa omasta elämästä kertomista; jopa nimimerkkeihin karsaasti suhtautumisen. Kiusaaminen ja solvaaminen eivät kuitenkaan ole pelkästään netti-ilmiöitä eivätkä johdu vain anonyymin kommentoinnin mahdollisuudesta.

Itsekin vuosikausia bloganneena tiedän, että vaikka läheskään kaikki anonyymit kommentit eivät ole ilkeitä tai loukkaavia, useimmat halventavasti kommentoivat kirjoittavat kommenttinsa anonyymisti. Verkko toki tarjoaa helpohkon mahdollisuuden nimettömään ja kasvottomaan kritiikkiin, epäasiallisiin heittoihin ja vihapuheeseen. Monesti, etenkin nuorten kohdalla, herjaava kommentointi on ajattelematonta ja kommentoijalta usein unohtuu, miten suuri potentiaalinen yleisö nettikirjoittelulla on ja etenkin millaiset seuraukset sillä voi olla. Mahdollisuudessa kommentoida anonyymisti on silti mielestäni paljon hyvääkin enkä missään tapauksessa kannata anonymiteetin poistamista tai radikaalia rajoittamista verkossa.

Netti tarjoaa nuorille (ja vanhemmillekin) mainion paikan samanmielisten ihmisten kohtaamiseen ja omien, vaikeidenkin asioiden jakamiseen. Tällaiseen kanssakäymiseen pitää minusta taata mahdollisuus myös nimettömästi, koska herkkiä asioita kuten mielenterveyden ongelmia tai omaan seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä on helpompi käsitellä anonyymisti. Turvattomuus tällaisissa keskusteluissa ei johdu siitä, että niitä käydään nimettömästi netissä vaan siitä, ettei asioista kyetä vielä keskustelemaan yhteiskunnassamme täysin suoraan, avoimesti ja tuomitsematta.

Anonymiteetin takaaminen on toki tärkeää myös vaikkapa ihmisoikeusaktivisteille, joille mahdollisuus nimettömänä toimimiseen voi olla ainoa henkivakuutus. Aina nimettömyyden mahdollistamisen vaatimus ei kuitenkaan liity näin poikkeuksellisiin tai vaarallisiin tilanteisiin, vaan sillä on paikkansa myös henkilökohtaiseen elämään liittyvissä keskusteluissa. Anonyymiys sinänsä ei aiheuta kiusaamista, asiatonta keskustelua tai vihapuhetta netissä – siitä ovat aina vastuussa ihmiset.

Vihapuhetta myös tuotetaan niin netissä kuin reaalimaailmassakin omalla nimellä ja kasvoilla. Jos pyrkisimme vaikuttamaan vihapuheen taustalla vaikuttaviin syihin ja puuttuisimme vaikkapa rakenteelliseen syrjintään ja vihapuheen viljelemiseen poliittisessa keskustelussa, meidän ei ehkä tarvitsisi olla niin huolissamme nimimerkkien käytöstä sosiaalisessa mediassa.

Netti ja verkkoyhteisöt tarjoavat myös loistavia mahdollisuuksia vihapuheen vastustamiseen ja sen taustalla olevista tai siihen liittyvistä ilmiöistä kertomiseen. Netissä pääsevät ääneen myös ne, joita ei esimerkiksi valtamedioissa kuulla. Sosiaalinen media tarjoaa hyviä ja huokeita mahdollisuuksia tiedon lisäämiseen ja myös hyvän puolella olevien samanmielisten ihmisen yhteenliittymiseen. Mitä aktiivisemmin ja rohkeammin ihmiset osallistuvat verkkokeskusteluihin, sitä monipuolisempaa keskustelu ja tiedonjakaminen on.

On hyvä, että sosiaalisen median palvelujen haittapuolista puhutaan ja että ihmiset uskaltavat rohkeasti kertoa kohtaamistaan vääryyksistä. Sosiaalisen median rikkaus on kuitenkin ihmiset, jotka vasta tekevät siitä sosiaalisen. Jos sosiaalisen median käytöstä jättäytyy ulkopuolelle, sitä on hankalaa muuttaa. Arvokkaampaa on tutustua palveluihin ja niiden käyttötapoihin itse, käyttää palveluita aktiivisesti ja järkevästi ja opettaa hyviä toimintatapoja myös nuorille.

Monesti sosiaalisen median palveluja pidetään lähtökohtaisesti pahoina, vaikka palvelut sinänsä eivät ole pahoja vaan pelkkiä alustoja erilaisille käyttäytymisille. Palvelujen tuottajilla ja ylläpidolla on toki vastuu hyvien käyttöehtojen luomisesta ja niiden valvomisesta. Lopulta on kuitenkin käyttäjistä kiinni, millaisia ympäristöjä erilaisista sosiaalisen median tiloista muodostuu.

Tietoverkkojen hallinnointiin ja internetin käyttöön liittyy monenlaisia ja monentasoisia ongelmia, mutta niihin on myös hyviä ratkaisuja. Hyvän netinkäytön ja medialukutaidon opettaminen nuorille on ratkaisevaa paremman internetin rakentamisessa. Parhaita tapoja oppia ja opettaa sosiaalisen median käyttöä (tai oikeastaan mitä tahansa) ovat innostus, avoimuus ja rohkeus sekä halu tiedon jakamiseen.

Myös nettikeskusteluiden tasoon on mahdollista vaikuttaa monin tavoin, vaikkei kaikkea huutelua ja vihakirjoittelua saakaan poistettua. Omassa hallinnassa oleville sivustoille voi luoda selkeät ja perustellut keskustelusäännöt – ja pitää niistä kiinni. Muiden sivustojen ylläpitäjiltä voi myös vaatia parempaa moderointia ja ilmoittaa hanakasti väärinkäytöksistä. Keskusteluihin kannattaa osallistua rohkeasti: vastata rakentavasti halventaviin kommentteihin, puolustaa etenkin nuoria loukkauksien ja syrjinnän kohteeksi joutuneita ja tuoda keskusteluun uudenlaisia näkökulmia ja vastaääniä. Samoja ohjeilla pärjää myös reaalimaailman keskusteluissa.

Minulle internet on ihana, ei pelottava paikka ja toivoisin, että se olisi sitä muillekin – niin nuorille kuin aikuisille. Nettiyhteisöt ovat myös osallistensa näköisiä: mitä useampia avoimia ja kunnioittavia käyttäjiä niillä on, sitä parempia tiloja ne ovat meille kaikille.

Riikka Kaukinen, Ei vihapuheelle -liikkeen projektiassistentti

Teksti on julkaistu alun perin Verken Viikon näkökulma -palstalla