Monthly Archives: helmikuu 2014

Verkossa vammainenkin voi osallistua

Verkkoa sanotaan matalan kynnyksen mediaksi, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua vaikuttamistyöhön. Verkossa rakennetaan yhteisöllisyyttä samoin kuin kasvokkain tavatessa, mutta verkossa kohtaavat myös ne ihmisryhmät, joita harvemmin näkee tapahtumissa järjestäjinä, aktiiveina tai kävijöinä.

Yksi näistä ryhmistä on vammaiset henkilöt. Joskus kynnys osallistua tapahtumiin voi olla kirjaimellisesti liian korkea, jos alla on esimerkiksi kahden jalan sijasta neljä pyörää. Verkko tarjoaa tällöin mahdollisuuden olla mukana vaikuttamistoiminnassa ilman fyysisten rajoitteiden tuomia esteitä. Esimerkiksi näkövammaisille läheskään kaikki verkkosivut eivät ole esteettömiä, mutta tässä tekstissä keskityn erityisesti liikuntarajoitteisen kohtaamiin haasteisiin vaikuttamistyössä. Tämä näkökulma on itselleni luontevin, olenhan itse elänyt koko elämäni pyörätuolista käsin.

Verkko säästää liikuntavammaiselta henkilöltä vammaisuudesta johtuvan ylimääräisen selvittämisen ja järjestelyn vaivan. Kiinnostus asiaan riittää ja verkossa vammainen aktiivi on täten samassa asemassa vammattomiin verrattuna. Verkossa tapahtuvaan vaikuttamistoimintaan osallistuakseen ei välttämättä tarvitse avustajatunteja, taksikyytejä tai esteetöntä kokouspaikkaa. Jos ei halua lähteä tapahtumiin vaikuttamaan kasvokkain, voi helposti toimia myös osana viestintäporukkaa, joka hoitaa esimerkiksi sosiaalisen median kanavien päivittämistä.

Verkko on paikka, jossa liikuntavammainen ei tunne olevansa riippuvainen toisten ihmisten hyväntahtoisuudesta tai esteettömyysnäkemyksistä. Verkon kautta tapahtuva vaikuttaminen ei ole myöskään sidottuna paikkaan eikä usein aikaan, ja alkuun pääsee tietokoneella, jossa on internetyhteys.

On tärkeää ottaa vammainenkin mukaan porukkaan, tekemistä löytyy varmasti jokaiselle. Luultavasti häneltä löytyy ainutlaatuista lisänäkemystä moneen asiaan, koska on joutunut olosuhteiden pakosta ajattelemaan asioita hieman erilaisesta näkökulmasta. Jos tämä voimavara jätetään käyttämättä, sinänsä hyvää tarkoittavat ihmiset syyllistyvät samanlaisiin ennakkoluuloihin, joita vastaan monet vaikuttajat pyrkivät taistelemaan. Ihmisiin vaikutetaan ensisijaisesti omilla teoilla ja esimerkkien näyttämisellä.

alavihaa_graffiti

Verkko helpottaa paitsi erilaisten rajoitteiden kanssa elävien aktiivien työtä, sieltä voidaan tavoittaa myös ne, jotka jättävät tapahtumiin tulematta. Vammaisen kohdalla syyt voivat olla samoja kuin muiden ihmisten: ei ole kyytiä tai ei ole kaveriporukkaa, jonka kanssa olisi kiva lähteä. Myös ujous tai erilaiset sosiaalisten tilanteiden pelot voivat estää lähtemästä tapahtumiin. Vaikuttamistyön on tämän takia oltava kaikkialla siellä missä sen kohderyhmäkin: viestin on oltava helposti saatavilla. Osallisuus kuuluu kaikille yhdenvertaisesti, rajoitteista riippumatta.

Kohtaamiset verkossa voivat antaa alkusysäyksen myös kasvokkain tapahtuvaan toimintaan. Verkossa tutuksi tulleen mukavan porukan kanssa saattaa haluta lähteä myös ”kenttätöihin”, ylimääräisestä vaivasta huolimatta. Samalla tavalla verkossa kohdatut ihmiset voivat innostua lähtemään tapahtumiin kuulemaan asiasta lisää.

Vaikuttajan ja vaikuttamisen kohteen ensimmäisen kohtaamisen on oltava vaivaton, jotta kipinä omaan aktivoitumiseen syttyy. Sen toteutumiseksi eri järjestöjen ja muiden yhteisöjen vaikuttajien täytyy tuntea kohderyhmänsä. Heillä täytyy olla keinoja erilaisiin kohtaamisiin ja uskallusta mennä kohderyhmänsä luo sen sijaan, että odottaisivat passiivisesti kohderyhmän tulevan heidän luokseen.

Lopuksi on hyvä muistaa, että liikuntavammaisuus ei tarkoita elämistä pelkän netin varassa. Verkko on hyvä apuväline ja kommunikointikeino, mutta vammaiselle on yhtä tärkeää kohdata ihmisiä kasvokkain kuin vammattomillekin ihmisille. Netissä voi kuitenkin solmia verkostoja, jolloin kynnys toimia verkon ulkopuolella madaltuu. Jos kynnykset ovat liian korkeita, turvallinen yhteisö nostaa niistä yli. Vammainen voi olla mukana vaikuttamistoiminnassa kaikin mahdollisin tavoin – verkkovaikuttaminen on hyvä alku.

Heidi, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti

Teksti on julkaistu alun perin Verken Viikon näkökulma -palstalla

Iloa kansalle!

Saamelaisten kansallispäivää vietettiin torstaina 6.2.2014. Runebergin päivänä – mainio päivä vähemmistöoikeuksien puolustamiseen – 5.2.2014 pidettiin Eduskuntatalolla Iloa kansalle! -demo, jolla haluttiin lobata päättäjiä ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin tärkeydestä.

ILO 169 -sopimus on Yhdistyneiden kansakuntien alaisen työjärjestön ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus. Saamelaiset ovat ainoa Euroopan unionin alueen alkuperäiskansa, joten sopimuksella on suuri merkitys Suomelle ja saamelaisille koko saamelaisalueella. Sopimuksen hyväksymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta, mutta Suomi ei ole vieläkään ratifioinut sopimusta. Sopimus vahvistaisi saamelaisten oikeudellista turvaa harjoittaa omaa kulttuuriaan ja perinteisiä elinkeinojaan Suomessa.

Poliitikkoja Eduskuntatalon portailla ja ihmisjoukko portaiden alapuolella.
Iloa kansalle! -demo Eduskuntatalon portailla 5.2.2014. Kuva: Riikka Kaukinen

Demoon osallistui parikymmentä sopimuksen ratifioinnin kannattajaa. Lisäksi Vasemmistoliiton, SDP:n, Kokoomuksen, Keskustan ja RKP:n eduskuntaryhmien edustajat pitivät lyhyet puheenvuorot aiheesta Eduskuntatalon portailla.

ILO 169 -sopimuksen ratifiointi on kirjattu voimassaolevaan hallitusohjelmaan. Mikäli ratifiointi haluttaisiin toteuttaa kuluvan hallituskauden aikana, asia pitäisi ottaa eduskunnan käsittelyyn tämän kevään aikana.

Ei vihapuheelle -liikkeen sydänlogo pohjoissaamenkielisenä
Ei vihapuheelle -liikkeen sydänlogo pohjoissaameksi. Pohjoissaamella on eniten puhujia kaikista saamen kielistä.

Kansallispäivän kunniaksi järjestettiin myös Saamelaisnuorten konferenssi Inarissa 6.–7.2.2014. Konferenssiin osallistui kaksi liikkeen aktivistia, joiden konferenssikuulumisista kerrotaan pian myös täällä blogissa. Konferenssin alla saimme Saamelaiskäräjiltä käännökset Ei vihapuheelle -liikkeen sydänlogoista kaikilla kolmella saamen kielellä.

Riikka, Ei vihapuheelle -liikkeen työntekijä

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät 14.–16.1.2014

”Mä en oikeastaan voi allekirjoittaa näistä kuin tämän”, tokaisi liturgisen violettiin asuun sonnustautunut seurakunnan työntekijä liikkeen pinssejä tutkaillessaan. Kädessään hänellä oli ”Vihaat minua” -pinssi, jota kiinnittäessään hän jatkoi: ”Vihahan on luonnollinen tunne – onko siis oikein käskeä, että ’Älä vihaa’?”

Palataan kysymykseen myöhemmin.

Ei vihapuheelle -liike jalkautui kolmen aktivistin voimin pitämään ständiä Jyväskylässä järjestetyillä Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivillä, ”neukkareilla”. Neuvottelupäivien kävijäkunta vaihteli hengellisten nuorisojärjestöjen työntekijöistä seurakuntalaisiin ja kirkon työntekijöihin, ja saimmekin keskustella monien erilaisten tahojen ja toimijoiden kanssa vihapuheesta temaattisena ja konkreettisenakin ilmiönä. Monille vihapuhe oli käsitteenä tuttu, mutta liikkeestä ja sen vaiheista he kuulivat ensimmäistä kertaa.

Kaksi miestä pitävät punaisia Miksi vihaat? - ja Älä vihaa -sydänkylttejä.
Verken työntekijöitä neukkarihuumassa.

Toimimme neuvottelupäivillä Nuorten Keskuksen kyljessä, jakaen halukkaille niin tietoa kuin tikkareitakin. Iloksemme saimme huomata, että monia kiinnosti oheistuotteita enemmän liikkeen toiminta sekä vihapuhe käsitteenä. Useasti myös kyseltiin mahdollisuuksista vaikuttaa omalta kentältään käsin. Näin ollen etenkin keväällä julkaistava materiaalipaketti vihapuheen käsittelystä herätti suurta kiinnostusta kävijöiden keskuudessa. Kirkko ja sen ohessa toimivat järjestöt tavoittavat vuosittain arviolta 80 % 14–15-vuotiaista nuorista esimerkiksi rippikoulun kautta, joten liikkeen sanoman kannalta puhutaan merkittävistä vaikutusmahdollisuuksista.

Messualueella kierrellessä vastaan tuli myös useita verkossa toimivia nuorisojärjestöjä. Ei vihapuheelle -liike toimii ja vaikuttaa vahvasti eri nettipalveluissa ja verkon tiloissa, joten mielenkiinnolla vaihdoimme ajatuksia ja kokemuksia netissä toimimisesta. Näiden järjestön toimintaa kutsutaan etsiväksi nuorisotyöksi, jossa pääperiaatteena on, että toimijat eivät odota nuorten tulevan heidän luokseen, vaan toimitaan aktiivisesti avuntarvitsijoita tai ongelmatilanteita etsien – tässä tapauksessa esimerkiksi keskustelupalstoilla päivystäen tai niitä valvoen.

Lopuksi vastaus, jonka muotoilimme alussa esitettyyn kysymykseen ”Saako sanoa ’Älä vihaa’?”

Viha on luonnollista, siitä lienee suuri osa ihmiskunnasta samaa mieltä. Vihainen puhe tai vihaisena esitetyt argumentit eivät kuitenkaan ole sama asia kuin vihapuhe, johon liike haluaa puuttua. Vihaisena saa olla, ja useimmat ajoittain ovatkin, mutta tällöinkin tulisi pystyä kanavoimaan ilmaisuaan keskustelua edistävällä tavalla – etenkin verkossa anonymiteetin suojista lauottuna. Vihapuhe on keskustelua tyrehdyttävää toimintaa; emme kiellä vihaamasta, emmekä toimi sananvapautta vastaan, vaan päinvastoin liikkeen pyrkimyksenä on luoda tasa-arvoista keskustelukulttuuria, jossa keskustelun osapuolia ei vaienneta tai marginalisoida.

Sloganit kuten ”Älä vihaa” ja ”Vihaat minua” ovat kärjistyksiä – tarkoituksenaan keskusteluun provosointi – eivät kahteen sanaan tiivistettyjä elämänohjeita.

Nainen ja mies pitelevät punaista Älä vihaa -sydänkylttiä.

Ville, Ei vihapuheelle -liikkeen aktivisti