Monthly Archives: maaliskuu 2013

Ei vihapuheelle -liikkeen kampanja-avaus

Ei vihapuheelle -liike on osa Euroopan neuvoston No Hate Speech Movementia, johon liittyviä kansallisia kampanjoita tehdään yli 30 jäsenmaassa. Suomen kansallisen kampanjan virkamiesavaus pidettiin 27.3.2013.

Kontulan Nuorten toimintakeskus Luupissa järjestetyssä avajaistilaisuudessa keskusteltiin vihapuheesta ilmiönä ja kehotettiin kaikkia toimimaan sen kitkemiseksi. Seminaarin avasi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, joka toimii myös kampanjan kansallisen toimikunnan puheenjohtajana.

Arhinmäen mukaan on toivottavaa, että ihmisillä on eriäviä mielipiteitä. Vihapuhe ei kuitenkaan ole hänen mielestään sananvapautta, vaan sitä rajoittavaa ja sen vastaista toimintaa. Arhinmäki on itsekin huomannut vihapuhetta kaikkialla verkkomaailmassa. Vaikka vihapuhe leviää nimenomaan verkossa, muistuttaa Arhinmäki, että meillä kaikilla on samat ihmisoikeudet niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin.

– Kaikkien meidän täytyy saada olla omia itsejämme ominaisuuksistamme huolimatta. Toisaalta meidän tulee myös nähdä vastuumme suhteessa toisiin ihmisiin. Sanoilla, jotka tuntuvat itsestä merkityksettömiltä, voi satuttaa jotakuta toista. Tätä Ei vihapuheelle -liike haluaa tuoda esille ja tätä kaikkien tulisi miettiä.

Arhinmäen mielestä liikettä tarvitaan ja hänen mielestään sen tärkein tehtävä on saada asennemuutos aikaiseksi.

Luentosali täynnä ihmisiä. Edessä lava; lavan puhujapöntön takana kulttuuri- ja urheiluminsteri Paavo Arhinmäki pitämässä puhetta. Valkokankaalle heijastettu kampanjan sydän-logo.
Seminaarin avasi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, joka toimii myös kampanjan kansallisen toimikunnan puheenjohtajana.

Seminaarissa kuultiin myös videotervehdys Euroopan neuvoston nuoriso- ja koulutusosaston johtajalta Olöf Ólafsdóttirilta:

– Vihapuheesta voidaan päästä ainoastaan kouluttamalla ihmisiä ja lisäämällä tietoisuutta asiasta. Internetiin laitetut asiat ovat kaikkien nähtävillä, jopa ikuisesti. Vihapuhetta voi lietsoa melkein mikä tahansa, joten toivottavasti saamme mahdollisimman paljon ihmisiä mukaan liikkeeseen. Emme saa luovuttaa tässä asiassa, sillä voimme todella saada muutoksia aikaiseksi.

Asiantuntijapuheenvuoron seminaarissa piti vihapuhettakin tutkinut tohtori Gavan Titley Irlannin kansallisesta yliopistosta. Myös hän muistutti, että vihapuhetta on joka puolella.

– Meidän tulee ymmärtää, kuinka vihapuhe toimii ja siihen tämä kampanja voi tarjota työkaluja. Vihapuheella ei ole aukotonta määritelmää, mutta sillä on seurauksensa.

Titleyn mukaan vihapuhetta nähdään parhaillaan myös Euroopan politiikassa ja sitä on vaikea vastustaa.

– Kaiken kaikkiaan kampanja on erittäin tervetullut, mutta se vaatii varmasti ponnisteluja.

Vihapuheen haasteista seminaarissa oli keskustelemassa Tulva-lehden päätoimittaja Atlas Saarikoski sekä Facebookissa suuren suosion saaneen verkkoyhteisön Troll Pakolaisten Iken Iduozee ja Zhiar Abdullah. 20-vuotias Abdullah on asunut Suomessa 15 vuotta ja 19-vuotias Iduozee koko ikänsä. Ollessaan kuitenkin ulkomaalaistaustaisia, perustivat he viime vuonna Troll Pakolaiset -yhteisön, jonka tarkoituksena on tehdä pilaa rasismista ja ulkomaalaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista. Sivuston he loivat ystävilleen, mutta tieto levisi ja nyt tykkääjiä on jo lähes 22 000.

– Tarkoituksemme on saada ihmiset hymyilemään kuvillemme ja videoillemme. Huumori on meidän keinomme vihapuhetta vastaan, Iduozee ja Abdullah kertovat.

Vihapuhetta he ovat silti joutuneet itsekin kohtaamaan. Sivuston alkuaikoina he saivat moitteita myös ulkomaalaistaustaisilta suomalaisilta, jotka eivät vielä tienneet ylläpitäjien omista taustoista.

– Mikä tahansa voi olla jonkun mielestä vihapuhetta. Kerran meistä ilmoitettiin jopa poliisille. Meillä on kuitenkin selvät rajat siitä, mitä julkaisemme sivustollamme. Mikä tahansa ei siis mene julki.

Atlas Saarikosken mielestä Troll Pakolaisten kaltainen vastarinta vihapuhetta kohtaan on tervetullutta. – Vihapuhe on kokonaisuudessaan ongelmallinen käsite, sillä ihmiset eivät ymmärrä, mikä on rasismia ja syrjintää ja mikä taas ei. Asiaa on kuitenkin hyvä tuoda entistä enemmän julki ja ottaa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Pidempi juttu avajaistilaisuudesta Plan Suomen verkkosivuilla.

Tervetuloa sanomaan ei vihapuheelle

Tervetuloa Ei vihapuheelle -liikkeen nettisivuille! Olemme osa yhteiseurooppalaista nuorten liikettä, joka haluaa puuttua vihapuheeseen tietokoneen ruudun molemmilla puolilla.

Kaksi punaista pehmosydäntä, joista toiseen kirjailtu valkoisella teksti: "Ei vihapuheelle".
Ruisrock-sydämet. Kuva: Riikka Kaukinen

Ei vihapuheelle on kaikkien liike, johon voi osallistua monin tavoin. Verkossa löydät meidät Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Lattialla kuviollinen matto ja valkoisia papereita, joille on piirretty punaisella sydämiä ja erilaisia slogan-tekstejä.
Kampanjan suunnittelua kevään aktivistikoulutuksessa. Kuva: Riikka Kaukinen

Tasa-arvoisemman ja reilumman yhteiskunnan luominen ja syrjintään ja vihapuheeseen puuttuminen on meistä kaikista kiinni. Ei tarvitse ryhtyä aktivistiksi; pienetkin teot riittävät. Tule mukaan – sanotaan yhdessä ei vihapuheelle!